keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Terveisiä Turun Rannikkopataljoonasta

TJ kirjoitushetkellä 141; päivän Pokémon on Kabutops.

Maanantaina 22. heinäkuuta TJ-lukema näytti 150 aamua ja torstaina 25. heinäkuuta tuli kuluneeksi 200 päivää palveluksen aloittamisesta. Huh ja huh, sanon vaan. Riihimäen kipakka talvi on hiljalleen kuin lipuen vaihtunut Saaristomeren kesähelteisiin Suomen Turussa. Tästä huolimatta vielä on kesää jäljellä ja aamujakin 141. Tällä hetkellä olen kuudennen turkulaisen palvelusviikkoni puolivälissä ja voin jo tässä vaiheessa tuoda esille muutamia havaintojani esimerkiksi Maavoimien ja Merivoimien välillä; molemmilla on puolensa.




Maavoimissa korostuu suurimman puolustushaaran asemasta johtuen sotilaskuri, koska joukkotuotanto ei voi toimia ilman etteikö suuria massoja pystyttäisi johtamaan ja käskemään organisoidusti - siksi on tärkeää painottaa sotilaskuria, jotta suuri koneisto pystyisi toimimaan. Merivoimat pienimpänä puolustushaarana ei niinkään harrasta samanlaista "pilkunviilausta", koska täällä eri tehtäviin ei kouluteta suuria määriä kuin liukuhihnalta. Ero on lähinnä siinä, että on eri asia johtaa ja käskeä pataljoonallista  jääkäreitä metsäisessä maastossa kuin johtaa sota-alusta, jonka toiminta riippuu jokaisen yksittäisen laivamiehen omasta yksittäisestä tehtävästä. Rannikolla ja merellä toimintaympäristö on myös varsin erilainen korpimetsään tai vastaavaan verrattuna, joten tietynlainen vapaamuotoisuus on parempi toiminnan onnistumiselle.

Maavoimissa puolet palvelusajastani palvelleena olikin lähes hämmentävää siirtyä Merivoimiin. Jotkin käytännön asiat, kuten ojentaminen tai luvun ottaminen tehdään aivan päinvastoin, eikä sotilaallista käytöstäkään vaadita niin sotilaallisesti kuin Maavoimissa. Kantahenkilökunta ei ole varsinaisesti kiinnostunut siitä muistaako oikeastaan kukaan tervehtiä tai onko varustus täysin kunnossa tai joukon kesken edes aivan samanlainen. Olen tietenkin nohevana alikersanttina ollut vaatimassa ja korjaamassa asioita sellaisiksi kuin niiden kuuluisi olla (niin kuin armeijassa on tapana), mutta Merivoimissa Yleisen Palvelusohjesäännön korrektiin tulkitsemiseen on suhtauduttu varsin kepeästi jo ilmeisen pitkään - vaikka sitä pitäisi noudattaa. *kröhöm*


Saaristomeren Meripuolustusalue ei perinteisesti ole saanut alokkaita, kuten ei nytkään heinäkuun kahdeksantena, jolloin Merivoimien kaikki II/13-erän alokkaat ruotsinkielisiä lukuunottamatta aloittivat palveluksensa Suomenlahden Meripuolustusalueella Kirkkonummen Upinniemessä. Tähän kuitenkin on tapahtumassa korjausta jo kolmen viikon päästä, jolloin osa jo silloisista matruuseista saapuu meidän johtajien iloksi niin tänne Turun Rannikkopataljoonaan kuin laivoillekin.

 En tiedä kuinka moni pääsee tai joutuu johtamaan vanhaa miehistöä johtajakautensa alkupaloiksi, mutten ainakaan itse voi väittää sitä aivan helpoimmaksi hommaksi näin heti alkuun. SMMEPA:n ns. vanha miehistö oli jonkin aikaa ilman johtajia vanhan erän johtajien kotiuduttua juhannuksen maissa, joten eräänlainen "rappio" ja sotilaallisuuden mahalasku ehtivät laskeutua ainakin Rannikkopataljoonaan. Koska Merivoimat, homma on pitänyt tietenkin lyödä aivan läskiksi alkaen esimiehelle avautumisesta päättyen aivan selkeään niskurointiin. Ainoa mikä oikeastaan auttaa on järkkymättömänä pysyminen, koska muutoin perseily vain jatkuu pahempana. 8,5 kuukauden matruusit ja ylimatruusit kotiutuvat jo syyskuussa, mutta ehtivät olemaan jonkin aikaa uusien matruusien kanssa. Uusia on yleensä helpompi johtaa, mutta vaarana on vanhempien huono esimerkki. Se jää kuitenkin vielä nähtäväksi.

Johtajakäyttäytymisestä sananen. Ainakin Riihimäellä AUK:ssa painotettiin selkeitä käskyjä ja kiroilun sekä epäasiallisuuksien välttämistä (koska ne vievät pohjaa minkäänlaiselta auktoriteetilta ja ovat muutenkin epäasiallista käytöstä). Tähän mennessä olen saanut kuulla mitä ihmeellisimpiä käskymuotoja, jotka jotkut muistuttavat etäisesti käskyjä mutta jotka kaikki lopulta vain aiheuttavat hämmennystä niin miehistössä kuin muissa johtajissakin. Johtuneeko siitä että alikersantit saapuivat tänne neljästä eri aliupseerikoulusta ja upseerikokelaat vielä Reserviupseerikoulusta, mutta toivottavasti käskyrungot tulevat vielä sulavoitumaan näin yleisesti - ainakin viimeistään uusien matruusien saavuttua. Toivottavasti tänne tulisi muitakin naisia, koska olen tällä hetkellä Turun Rannikkopataljoonan ainoa naispuolinen varusmies. :D


Mielestäni on asiallista vaatia YlPalvO:n ja yksikön sisäjärjestysohjeen mukaisia asioita, vaikka Merivoimissa ollaankin. Joillekin se tuntuu olevan vaikeaa, eikä joidenkin johtajien vastuun välttely tai muu yleinen välinpitämättömyys ainakaan auta asiaa. Eräs paikoittain toistuva tapaus joka ainakin itseäni ottaa joka kerta päähän on ollut se, että lomille lähtöä ei toteuteta kunnolla. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että juurikin komppanian valvojana toimiva alikersantti ei käske siivouspalvelua tai jos käskee, sitä pidetään viisi minuuttia eikä siisteyden tilaa edes tarkasteta - koska tärkeintä on päästä mahdollisimman nopeasti lomille. Toisinaan lomatarkastuksessa varustus on joillain taistelijoilla vaillinainen, jopa törkyinen, eikä johtavaa alikersanttia kiinnosta - koska tärkeintä on päästä mahdollisimman nopeasti lomille. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että esimerkin toiminta on aivan jumalattoman surkeaa ja huonoa. Tätä ei tosin tapahdu omilla valvojaviikoillani, mutta joudun todistamaan sitä toisinaan jonkun muun ollessa vetovastuussa. Ei näin, ei todellakaan näin. Hyi ja yäk.

Sen että ollaan samaa saapumiserää nykyisen miehistön kanssa, ei pitäisi vaikuttaa esimies-alainen-asetelmaan, koska se on varsin välttämätöntä sotalaitoksen toimimiseksi. Natsittaa ei tarvitse eikä omia natsoja erikseen korostaa, mutta toisaalta miehistön ei pitäisi antaa hyppiä silmillekään miten sattuu. Muistan omalta aliupseerikurssiltani samassa tuvassa majailleet vanhemman erän naisalikersantit, jotka sottasivat minkä ehtivät ja vaativat oppilaita siivoamaan omat selkeät sotkunsa omia natsojaan korostaen, vaikkeivat edes olleet esimiehiämme. Joka tapauksessa kahden ääripään välillä tasapainottelu on varsin vaikeaa.


Parhaita juttuja SMMEPA:lla tähän mennessä ovat olleet enemmän tai vähemmän koulutushaaraani liittyvät hommat, joita olen päässyt Sotasatamassa tekemään. Kesälomakausi tietenkin vähän haittaa, joten äksöniä ei ole vielä tässä kohtaa ihan joka päivä, mutta syksyä kohden tekemistä pitäisi tulla enemmän. Ainakin saaristoon pääsee hääräämään vielä moneen otteeseen; tähän menneessä Gyltö ja Utö ovat tulleet tutuiksi. Komennuspaikkani Sotasatamassa on mitä parhain ehkä siksi, että siellä ei juuri muita varusmiehiä ole ja kantahenkilökunta on rentoa mutta reipashenkistä.

Joskus en edes muista olevani diabeetikko, koska sen hoitaminen sujuu niin huomaamatta ainakin nykyään. Merivoimilla ei ole ollut mitään ongelmaa suhtautua asiaan ja se on hyvä. Elokuun lopulla on ainakin kolmas diabeteslääkäri vaaditusta neljästä käynnistä, joten sillä mennään tällä erää.



Lopuksi lyhyt tukka.

Joo nih, kattellaan!

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Rouva Alikersantti! - ...ja mitä sitten tapahtui...

TJ kirjoitushetkellä 170.

3.4.-18.6.2013 oli sitä sekavaa aikaa, kunnes...

19.6.2013 meidät ylennettiin ALIKERSANTEIKSI.

Aliupseerikurssi on nyt siis päättynyt, eikä paluuta niin sanottuun "entiseen" enää ole. Kurssijuhlaa juhlittiin viimeisen viikon maanantaina Upseerikerholla rennoissa tunnelmissa, eikä mitään suurempia häiriöitäkään ilmaantunut. Oppilaskunnan hallituksen puheenjohtajan pestistä taisin selviytyä ihan mukavasti; ainakaan en hajonnut eikä mikään mennyt omista toimista johtuen päin mäntyjä. :)

Virallinen ylentämistilaisuus ja -kahvit pidettiin muonituskeskuksessa keskiviikkona 19. kesäkuuta, jolloin Etelä-Suomen Viestipataljoonan Aliupseerikoulusta ylennettiin alikersanteiksi 84 oppilasta. Oli muuten suht siistiä kätellä rykmentin komentajaa, joka ojensi kaikille myös kurssitodistuksen ja AUK:n ristin! 109 päivää sitä kesti, mutta tässä se nyt sitten on: kurssitodistus, mustakultainen leijonaristi ja kaksi kultaista väkästä jääkärilaatassa. Pikkuisen totuttelun jälkeen "Oppilas Nönnönnöö" muuttui luontevasti "Alikersantti Tötterströmiin", mutta sitä se reilut 100 päivää teettää ettei totutuista tavoista ihan heti päässyt irti.

Asentajalinjalla oli kova hinku saada käteen komennustodistuksensa, vaikka komennuspaikat oli kerrottu ja päätetty jo melkein kaksi viikkoa ennen ylennyksiä. Allekirjoittaneen komennuspaikka loppupalveluksen ajaksi on lyhykäisyydessään seuraavanlainen: joukko-osasto vaihtuu Saaristomeren Meripuolustusalueeseen ja sieltä Turun Rannikkopataljoonan Huolto- ja Kuljetuskomppaniaan. Suunnaksi tietty Suomen Turun Pansio. Tämän myötä puolustushaara vaihtuu Merivoimiin ja meikäläisen myötä diabeetikkoja on palvellut kaikissa Puolustusvoimien puolustushaaroissa, eli Maa-, Meri- ja Ilmavoimissa. Otin asian vastaan ihan hyvillä mielillä, kun nyt lomamatkakin pienee 115 kilometristä vaivaiseen 55 kilometriin per suunta.

Aliupseerikurssin päättymisen jälkeen suurin osa (no ainakin asentajat) pääsi nauttimaan pitkästä juhannusvapaasta, jota kesti torstaista sunnuntaihin. Nyt kun kurssi on päättynyt, kukin jakaantuu taholleen. Komennustodistukseni mukaisesti ilmoittauduin maanantaina 24. kesäkuuta Turun Rannikkopataljoonan Huolto- ja Kuljetuskomppanian vääpelille ja siitä lähtivät rullaamaan palvelukseni silloiset 178 aamua.

Aluksi tietenkin haettiin varusvarastolta varusteet, jotka jokseenkin poikkeavat siitä mihin olin Viestirykmentissä Riihimäellä tottunut. Poolo- ja t-paitoja on hieman vähemmän kuin aiemmin, mutta varusvaihtoon pääsee etenkin alikersanttina melkein joka päivä, jos tarvetta on. Palvelus- ja lomapukuna toimivat edelleen M05:t kertaa kolme, vaikka joku ehti pelottelemaan M91:llä. Toiset varsikengät ovat valitettavasti M91:t, jotka ovat varsikenkään M05 tottuneelle kamalat ja jalkaa tukemattomat kampurat, joihin kai tottuu ajallaan. (Onneksi sain Maavoimista mukaani yhden parin M05:ttä, huh!) Taisteluliivi on täällä tietenkin klassinen M85 reppua myöten, joita en toivo pääseväni käyttämään missään vaiheessa. *kröhöm*

Loppujen lopuksi ja kaikeksi onneksi lähes kaikki varusteet, joissa mallikysymys tulee esille, ovat mallia 05. Pakin kohdalla sattui jopa niin, ettei se enää omalla kohdallani ole legendaarista vuosimallia 1939, vaan jopa 1967! ...lusikkahaarukka näyttäisikin olevan yhä M39... Ase vaihtui myös parikymmentä vuotta uudempaan (1993), mutta en tiedä pääsenkö/joudunko ampumaan sillä tehtävästäni johtuen kertaakaan loppupalvelukseni aikana. Toisaalta en ole koskaan henkilökohtaisesti törmännyt mihinkään täyspaskaan Puolustusvoimien materiaaliin (paitsi ehkä kevyen kertasingon harjoitusversioihin...), mutta ilmeisesti tavara on kestävää kun on kerran Talvisodastakin selvinnyt (vrt. meikäläisen ex-pakki ja nykyluha).

Merivoimista johtuen jouduin antamaan Maavoimien M05 TST-repun pois ja sain tilalle lomakassin lomia varten. Villapaita vaihtui vihreästä tummansiniseen ja olkapoletit viestin violeteista merellisen(?) mustiin. Merivoimien extravarusteena on jonkinlainen musta kauluri, ja pipo ja karvalakitkin ovat mustia. Juuri kun Maavoimien vihreä baretti oli särmääntynyt oman pääni mukaiseksi, jouduin vaihtamaan sen jo uuteen tummansiniseen ankkuribarettiin. Sääli sinänsä, mutta vihreän baretin lunastin kuitenkin hyllylle pölyttymään, vaikken sitä tätä nykyä saakaan enää käyttää.

Turusta ja Merivoimista palveluspaikkana voisi sanoa myös jotain näin yleisesti. Merivoimia pilkataan muiden puolustushaarojen toimesta osin syystä ja osin syyttä. Oman tähänastisen näkemykseni perusteella voinen sanoa, että kuri ei ole aivan samantasoista siellä perusjantteritasolla mitä Maavoimissa, mutta toisaalta taas Merivoimilla pienimpänä puolustushaarana on tarjota paljon enemmän erikoistehtäviä, joihin tarvitaan osaavia tekijöitä eikä mitään haihattelijoita.

Turku on itselleni tuttu kaupunki, vaikken tätä ennen Pansiossa ollut kauheasti vieraillut. Pansiosta matkaa keskustaan on noin seitsemisen kilometriä ja iltalomille pääsee oikeastaan joka ilta, ellei merkittyä iltaohjelmaa yhtäkkiä ilmaannu. Varuskunta on aitaamaton ja lähimmälle bussipysäkille on suunnilleen 100 metrin kävelymatka. Viestirykmentissä palvellessani luulin palvelevani hyvin pienessä joukko-osastossa, mutta Saaristomeren Meripuolustusalue on vielä pienempi, mikä on oikeastaan oikein mukavaa. Sotilaskoti ja kuntosalikin ovat jostain syystä HKK:n alakerrassa, joten niitäkään ei ole etäisyydellä pilattu.

Pansion sotasatama on myös varuskunnan välittömässä läheisyydessä laivoineen päivineen. Sinne ei Rannikkopataljoonan varusmiehillä näin pääsääntöisesti ole asiaa, paitsi että oma komennuspaikkani on juurikin sotasatamassa, josta käsin olen osana Puolustusvoimien ja etenkin Merivoimien tietoliikennehuoltoa SMMEPA:n toimialueella. Hyviä hommia 347, siis!

Pidän muuten paikallisesta muonituskeskuksesta hyvin paljon, koska se on nätisti sisustettu ja sieltä saa usein kahvirahkaa sekä lämpimiä sämpylöitä. :)

Palailen blogisfääreihin taas kun kerkeilen.

Kattellaan!